Viertolan kenttä kantaa nyt nimeä Helle Areena
Julkaistu: 20.02.2020 00.00

Viertolan kenttä kantaa nyt nimeä Helle Areena

Liedon Pallon kotikenttä Viertolan kenttä tunnetaan jatkossa nimellä Helle Areena, sillä Liedon Pallo käynnistää yhteistyön Helle yhtiöiden kanssa. Yrityksen toimitusjohtaja Jouko Narvanmaa kertoo yrityksen linjauksesta tukea paikallista urheiluelämää.

–Olemme olleet mukana urheiluseurayhteistöissä ja Liedon Pallo tuli mukaan tähän. Haluamme olla mukana paikkakunnilla, joissa toimistomme sijaitsevat. Olemme Liedossa, Närpiössä ja jonkin verran Turussa, Narvanmaa sanoo.

Narvanmaa muistetaan menestyksekkäästä urheilu-urastaan ja -taustastaan. Jääkiekkoilijana hän oli voittamassa neljää ja toimitusjohtajana kahta Suomen mestaruutta Turun Palloseuran riveissä. Tänä päivänä Narvanmaa tunnustautuu vain penkkiurheilijaksi.

–Seuraan medioiden kautta tiiviisti urheilua. Jalkapallo oli pitkään myös omassa lajikirjossani, kun pelasin Turun Nappulaliigassa ja sitten TPS:n kakkosjoukkueessa. Lopulta jääkiekko valikoitui omaksi lajikseni. Se on sanottava, että seuraan tänä päivänä enemmän jalkapalloa kuin jääkiekkoa, jalkapallo-TPS:n taustaosakeyhtiön FC TPS Oy:n ensimmäisenä hallituksen puheenjohtajana toiminut Narvanmaa kertoo.

Narvanmaa vietti lapsuutensa Kupittaan lähistöllä. Näin ollen urheilukärpänen puraisi jo lapsena.

–Kesäisin katsottiin jalkapalloa ja talvella jääkiekkoa, kun siihen aikaan hallikin oli lähellä, Narvanmaa muistelee.

Helle yhtiöt haluaa olla mukana tukemassa Liedon Pallossa tehtävää nuorisotoimintaa.

–Haluamme olla tukemassa nuoria ja heidän mahdollisuuksiaan urheilemiseen, Narvanmaa toteaa.

Seuran uusimmat